Tänään,
mitään sanomattomana ja varsin tavallisena marraskuisena maanantaina on hyvä
jatkaa blogin päivitttelyä. Eli vieläkin siis ollaan Melbournessa.
Eipä
muuta.
P.S.
halloween oli kiva
Okei,
jospa nyt kuitenki kerrottas vähä enemmän, ku ollaan jotaki saatu jopa
aikaseksi.
Ensinnäki
suurin osa meiän tämän hetkisestä ajasta kuluu kahveja taiteillessa ja nyt
ollaanki tehty päätös varsin tiukasta säästö- sekä herkkubudjetista. Sillä
meidän unelmapalkalla ei ainakaan vielä tienata timantteja… Eli nyt ei
tosiaankaan tuhlata pennejä mihinkään ylimääräiseen, jos meinataan joskus
Melbournesta jatkaa matkaa.
Niinku
viime postauksessa kaavailtiin Botanic Gardensiin menoa, niin nyt se jopa
toteutettiinkin, tässä yhtenä aurinkoisena päivänä. Lähettiin vaan
mututuntumalla suunnistelemaan, ku ei oltu viititty/muistettu/jaksettu kattoa
tarkkoja koordinaatteja ja aateltiin ettei iso puutarha voi olla kovin vaikea
löytää. Hypättiin siis ekaan kohalle osuneesseen tramiin ja katottiin sitte
missä näky paljon vihreää ja puita, ja hypättiin siinä pois. Mutta kuten
Melbournessa yleensäkin kaikki on ovelasti piilossa, samoin oli myös pieni,
36:n hehtaarin kokoinen puutarha.
Siinä
talsiessamme osuttiin sitte vähä Egyptiläistä hautakammiota muistuttavan,
Anniinan mukaan temppelin portaille. Kyseessähän oli siis Shrine of
Remembrance (joka on pystytetty ensimmäisen maailmansodan Victorian
sotilaiden muistoksi) eli suomeksi joku muistopyhättö, jota mentiin uteliaina
tietenki tutkimaan. Tämä ”temppeli” ei tosin valitettavasti pitänyt sisällään
hirmuisia hautakammioita, siinä kuitenki suomityttöjen historian tietämys
pistettiin koetukselle, ku ruvettiin miettimään, että eihän Australiassa ole
sodittu mitään sotia, mutta silti on muistotemppeli pystytetty. Onneksi pyhätön
yksi osa oli tehty galleriaksi, jossa oli tauluja sekä tietoa asiasta. Niinku
ajattelimme, Australian maaperällä ei ole ikinä maailmansotaa sodittu, vaan
Australiasta lähti vapaaehtoisia sotilaita rintamalle muualle maailmalle.
| Vuonna 1934 valmistunut Shrine of remembrance on muistomerkki niille 114 000 Victorian osavaltion asukkaille, jotka lähtivät vapaaehtoisesti ensimmäiseen maailmansotaan; heistä 19 000 kaatui. |
Onneksi
”temppelistä” oli hyvät näköalat, niin saatiin bongattua Botanic Gardensin yksi
portti, joka oli huiman kiven heiton päässä, mutta oltas varmaan kävelty
siitäki ohi, tai vaan väärään suuntaan…
Ite
puutarha oli tosi kaunis paikka, mutta kaikki ei varmastikaan ollu vielä kukintavaiheessa,
koska täällä on edelleenki vielä kevät. Puutarhasta ei hirveesti sanallisesti
kerrota, kun kuvat kertoo niin paljo paremmin, mutta yksi läheltä piti -tilanne
pitää kyllä jakaa teille:
Anniina halus hienon kuvan lammikon rannalta ankkojen
kanssa, mutta ankat oliki toista mieltä. Siinä oli Iidalla naurussa
pitelemistä, ku ankat syöksy kohti Anniinan sääriä nokka edellä ja lähti
jahtaamaan kuvattavaa. Siinä varmasti kyllä rikottiin Usain Boltin
ennätyksiäkin, ku pää kolmantena jalkana juostiin tappaja-ankkoja karkuun. Sen
jälkeen ei enää paljon lintuja kuvailtu…
![]() |
| Royal Botanic Gardens on perustettu vuonna 1846. Puutarhassa on yli 12 000 kotoperäistä ja vierasta kasvilajia. |
Tässä
kohdassa haluamme tehdä pienen tietoiskun lukijoillemme Australian eläimistä ja
kasveista (pienet virheet ovat mahdollisia).
Tämä
osio on erityisesti omistettu Jonna Linnalalle, joka biologina voi päättää
tietojen aitouden.
| Tällipaju |
![]() |
| Eri kokoisia ja muotoisia kaktuksia |
![]() |
| LochNessin hirviö |
![]() |
| Tappaja-ankkoja!! |
![]() |
| Pandan ruokaa |
| No comments... |
Halloween
Viime
torstaina juhlistettiin halloweenia ja edellisenä päivänä käytiin ihan
innoissaan tyttöjen kanssa ostamassa costumeja, ku kerranki sai oikeen kunnolla
pukeutua. Hostellilla Krenare laitto meille kunnon maskit naamaan. Anniinan
piti aluksi olla vamppyyri, mutta tekohampaat ei ollu tehty Anniinan suuhun. Ei
mitään hajua, mitä esitettiin, mutta silti costumet oli niin hienot, että
ihmiset pysähty kadulla ottaan kuvia.
![]() |
| Happy halloween! |
Eka
juotiin goonea hostellilla (kaikki muut joi, paitsi Iida) ja siitä sitte
Anniina sekä sekalainen saksalais-canadalainenporukka lähti baariin, ku Iida
meni unten maille, että jakso aamulla nousta 5.45 töihin. Ilta oli kuitenki
ratkiriemukas ja oli mukava viettää kunnon halloweenia.
Nyt
oikeasti, eipä meillä muuta. Näihin kuviin ja tunnelmiin jätämme tämän
kertaisen postauksen. Kiitos ja lukemisiin.
P.S.
Kommenttia saa laittaa







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti