torstai 8. toukokuuta 2014

New Zealand


Kia Ora everyone!

Saavuttiin Uuteen-Seelantiin viime viikon keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Ilma oli kylmä ja onneksi Odi oli meitä kentällä vastassa. Perille päästyämme, suunnattiin melkinpä suorinta tietä nukkumaan.
Torstaiaamuna lähettiin heti liikkeelle. Odi lähti heittään meitä keskustaan ja samalla näytti vähä paikkoja. Käytiin kiertämässä museo läpi sekä Wintergarden ja myös vähän keskustaa. Varattiin myös seuraavalle päivälle lounas Sky Towerissa. Kiertelyn jälkeen kaikki oli niin poikki, että päiväunet oli enemmän ku tarpeen.




Perjantaina suunnattiin aamusta eläintarhaan Odin ja lasten kans. Siinä saatiin ainaki rahalle vastinetta, ku saatiin jopa ruokkia kirahvia, ja muutenki eläintarha oli melko iso ja näkemisen arvoinen. Eläimiä löytyi monenlaisia, ja nähtiin jopa Kiwi-lintu.
Uusi-Seelanti on todellaki lintujen paratiisi. Ku käveltiin eläintarhaan, nähtiin villikanoja, mustia joutsenia ja hirveästi muita outoja lintuja.

Villikanoja



Eläintarhan jälkeen suunnattiin taas kaupunkiin, lunchille Sky Toweriin (joka on siis yli 300m korkea, Aucklandin näköalatorni, joka auttaa hyvin hahmottamaan, missä päin kaupunki on, jos meinaa olla hukassa).
Ruoka oli oikein hyvää ja otettiin kaikki Express menu, eli joko alku- ja pääruoka, taikka pää- ja jälkiruoka sekä juoma. Heidi oli meistä ainoa, joka sai viiniä, ku meillä ei ollu passeja mukana… (vaikkakin kymmenen muuta erilaista henkilöllisyystodistusta).

Sky Tower




Illalla käytiin vielä ihanassa suklaa kahvilassa herkuttelemassa ja istumassa iltaa sekä ajettiin Mount Eden nimiselle tulivuorelle, joka on näköalapaikka, josta näkee kaupungin todella hyvin.

Lauantai oliki sitte taas autoilupäivä. Aamu alotettiin taas ajamalla Mt Edenille, josta näkymä oli päivän näöllä myös aivan mahtava. Seuraava pysähdys oli Mission Bay, eli East coastia. Biitsillä ei tosin paljoa porukkaa ollu, ku kesä on jo aikalailla ohi, mutta Odi näytti kuvia, millasta tuhoa Ita –myrsky oli siellä seudulla tehny pari viikkoa sitte. Vesi oli noussu tosi korkella ja tiet oli veden peitossa, mutta ei mitään pahoja vahinkoja ei tullu.

Mt Edeniltä


Devonportista



Mission Baysta matka jatku Devonportiin, joka on siis entinen sotilastukikohta, ja sieltäki maisemat oli tosi kauniit ja vehreät. Ilmaki oli ihanan aurinkoinen ja lämmin.
Devonportista, kuten myös Mission Baysta näki hyvin Rangitoto Islandin, joka on yllättäen myöskin tulivuori, ja näyttää samalta joka suunnasta katottuna.





Piha beach


Sitte oliki vähä pitempi ajomatka West Coastille, Piha beachille, joka on surffareitten suosiossa isompien aaltojen takia ja erikoisen siitä tekee se, että biitsillä hiekka on mustaa, ei likasta, vaan mustaa. West Coast oli tosi cooli ja täysin erilainen ku East Coast.








Saavuttiin takas majapaikkaan, niin Odin mies oli loihtinu meille perinteisen Kiwidinnerin, johon kuulu älyttömän hyvää lammasta, roasted vihanneksia, minttukastiketta sekä gravya. Jälkkäriksi Pavlova, eli marenkikakku kiwihedelmillä ja mustikoilla.
Lammas oli todella suussa sulavaa, vaikkei aiemmin suomessa olla ikinä lampaasta tykätty, mutta Australiassa ja etenki Uudessa-Seelannissa osataan kyllä tehä kunnon lammasta.

Maori-kulttuuri on Uudessa-Seelannissa hyvin näkyvää verrattuna Australian Aboriginaleihin, joita ei juurikaan Ausseissa kyllä nähty.
Moni on myös sanonu, että Uusi-Seelanti on kalliimpi maa verrattuna Australiaan, mutta me ei kyllä juurikaan eroa huomattu.


Sunnuntaiaamuna hypättiin nakubussiin, joka vei meidät Matamataan, jossa päätarkotuksena oli tehä Hobitton-touri ja huomattiin myös, että siellä kaikki oli vähä halvempaa.
Ja voidaan kyllä sanoa, että Hobitti-kylä oli ehottomasti näkemisen arvonen. Saatiin jopa ilmaset Ginger Beerit Green Dragonissa.








Matamatasta matka jatku illaksi Rotoruaan, jossa 2 yötä vietettiin couchsurffaamalla. Eli yksi kokonainen päivä oli aikaa kierrellä Rotoruassa kaikkia kuumia lähteitä yms. Valitettavasti sää ei tällä kertaa suosinut, mutta oli silti kiva nähä hot springsejä, vaikkakin haju oli aivan järkyttävä ja hieman kastuttiinki.




Rotoruassa ei juurikaan mitään muuta ihmeellistä ole, mutta oli kiva käydä noitten luonnonnähtävyyksien takia. Wai-O-Tapu ois ollu varmaan hieno käydä kattomassa, mutta sää oli sen verran huono, että päätettiin tyytyä kaupungin kuumiin lähteisiin.

Tiistaiaamuna jatkettiin taas nakubussilla Waitomoon, johon oltiin varattu touri Glowworm Cavesiin, joka taas oli kyllä ehottomasti näkemisen arvonen! Ensin käveltiin tippukiviluolassa, jonka jälkeen pieni veneretki pimeässä luolassa, jonka katto näytti ku satumaiselta tähtitaivaalta hohtavien matojen takia. Valitettavasti siellä ei saanu ottaa kuvia, niin jokainen voi ite googlettaa ne. Nämä pari kuvaa on vaan luolan lopusta/ulkoa, jossa sai ottaa vasta kuvia, mutta eihän nuo näytä yhtään miltään…





Uuden-Seelannin pohjoissaari kokonaisuudessaan oli kyllä näkemisen arvonen, vaikkei lumihuippusia vuoria nähtykään, mutta Anniina on mahdollisesti menossa vielä eteläsaarenki tsekkaamaan vähän myöhemmin.

And big thanks for Odi´s family for letting us stay with you guys and you are more than welcome to visit us in Finland when you have change!



Tällä hetkellä ollaan hotellihuoneessa Balilla. Ilma on todella kuuma ja kostea, mutta meiän seikkailusta täällä kerrotaan sitte seuraavalla kerralla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti