maanantai 23. syyskuuta 2013

Adjusting to Aussie time


Hongkongista lento Adelaideen oli jokseenkin kuoppasta kyytiä, turbulenssia riitti. Nukkumista ei tehny helpoksi takana ja vieressä oksentavat kanssamatkustajat. Takamuksen puutumisaste oli jo sen verran korkealla, ettei penkissä enää kovin iisisti pysyny. Edellinen 11 tunnin lento tuntu paljon iisimmältä, ku tuo kaheksan tunnin tuska.

Wuhuu! Eka leima passissa!
Kuitenki ehjinä maahan selvittiin (toisin ku viereisessä penkkirivissä istunu kanssamatkustaja) ja ootettiin kauheita tullitarkastuksia, mutta koneessa täytetyt maihintulokortit vilautettiin passin kera tiskillä, jonka jälkeen mentiin oottaan rinkkoja jännityksellä.
Rinkat tuli melkeen heti (onneksi!!) ja ku laitettiin niitä selkään kaks tullivirkailijaa tuli kyselemään mitä meillä on mukana. Ei ehditty sanoa kaikkea ees loppuun, ku ne jo käski meiän mennä exit-jonoon, josta päästiin suoraa ulos. Eli mitään hirveetä tullitarkastusta ei ollut (ainakaan meillä, joten turhaa puunattiin kengän pohjatki). 
Lentokentältä oltiin suunniteltu, että mennään bussilla Marinoon, mutta loppujen lopuksihan siinä kuitenki kävi niin, että ajeltiin turistitaksilla kohteeseen.



Ekana päivänä (Australialaisen ajanlaskun mukaan) uni maistu paremmin, ku hyvin. Mentiin melkeen heti päiväunille (4h), jonka jälkeen oltiin ehkä kolme tuntia hereillä ja nukuttiin sitte sikeästi täkäläisen yön yli (13h). Kevyen 13 tunnin levon jälkeen oli edelleen väsy, mutta yritettiin pysyä päivä hereillä ja käytiin Adelaidessa hoitamassa asioita, kuten pankkitilin avaus. Vettä tuli (Anniinan mielestä kaatamalla), joten hirveälle soppailukierrokselle ei kaupunkiin jääty. Ja suurin osa kaupoista oli jo kiinni, koska täällä aukioloajat on jokseenki oudot (vaateliikkeet ja pienemmät putiikit sulkeutuu jo puoli kuuden aikaan tai aiemmin).
  
tukaanikukka


Ekat päivät oli sään puolesta hyvin viileät. Pitkät housut (sekä takki) oli tosiaanki tarpeen. Nyt onneksi sää on lämmennyt ja eilen tarkeni hyvin olla pari tuntia jopa biitsillä. Eikä erotuta ees joukosta kovin pahasti värin puolesta (ainakaan omasta mielestä). Luultiin Aussilaisten edustavan enemmän ruskeampaa sävyä.

Keskiviikkona...

ja sunnuntaina


We spent our Saturday with German couple who had been living here for two years. 11.00 am Dora picked up us and we drove to the city for cup of coffee and hanging out. Also we went to the Adelaide´s Central Market which sold all sorts of native fruits, vegetables and pastry. Market was very crowded and every seller had their own booth or stall, each of them tried to sell as much stuff as possible by making better offers than others.
In the early evening we went to some kind of vantage point (which name we don´t unfortunately remember). Let us say, that the views were spectacular green at this time of year. Adelaide´s hills and sea made landscape amazingly beautiful.
We made a little walk in the woods and it was kinda weird that we couldn´t recognize any plant or bird singing. 
(Pahoittelemme kirjoitusvirheitä)







Eilen päästiin ekaa kertaa biitsille jo vähän grillailemaan nahkaa (tosin tulokset ei vielä kovin huomattavia). Nähtävästi Aussilaisten mielestä +24 astetta ei oo vielä kunnon biitsikeli, joten ranta ei ollu ammuttu täyteen (paitsi ikäviä pikku öttiäisiä, jotka häiritsi auringonottorauhaa).

Rantamaisemat oli suoraan ku postikortista


Adelaiden kulmilla ollaan luultavasti vielä viikon verran ja sitte suunnataan joko Kangaroo Islandille vapaaehtoistyöhön taikka Melbournen suunnille duunia etsiskelemään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti