Tänään
ollaan tultu Hongkongiin, Kiinaan. Kilometrejä lennetty jo 11541 km ja vielä ois Hongkong – Adelaide väli jälellä.
Tukholman
päässä päästiin näpsäkästi hotellille sateen saattelemana. Onneksi Tukholmassa
ei tarvinnut viipyä kuin yksi yö. Eli jo seuraavana päivänä hypättiin Tukholman
Central Stationilta lentokenttäbussiin ja huristeltiin hurjaa 70 vauhtia
moottoritietä lentokentälle, jossa pitikin muutama tunti (7h) tappaa aikaa.
ONNEKSI pelikortit oli mukana ja noin kolme ja puoli tuntia siinä menikin
korttia pelatessa. Opeteltiin myös pokeria, jossa panokset (kahvin sekotustikun
palaset) oli varsin hurjat ja säännötkin hieman sovelletut.
| Tukholman turistit |
Kun
päästiin ensimmäisen turvatarkastuksen läpi, ja koneeseen, päätti sääolosuhteet
muuttua sen verran, ettei päästy lähtemään ajoissa (kuulemma kovaa tuulta
jossain).
Noin
puolituntia myöhässä noustiin kuitenki ilmaan ja lähettiin kohti Lontoota ja
Heathrowta. Voi sanoa, ettei ikinä oo osannu kuvitellakaan, kuinka kauniilta
Lontoo voi näyttää pilvettömältä yötaivaalta katseltuna. (Valitettavasti kamera
ei suostunut ikuistamaan sitä yhtä kauniina, joten kuva puuttuu.)
Ensimmäinen
laskeutuminen kentälle ei menny ihan nappiin, ja viime tingassa kapteenin piti
nostaa kone vielä huimaan nousuun ja ilmassa keikuttiin vielä 8-9 minuuttia
kentällä olleen ruuhkan takia, ennen ku päästiin laskeutumaan lopulta.
Myöhästyneen
lennon takia Lontoossa saatiin juosta (ja istua bussissa) pää kolmantena
jalkana seuraavaan koneeseen tuhannen eri portin kautta, mutta kerettiin
kuitenki tupaten täyteen koneeseen (joka oli ihan jäätävän iso).
Voitte
kuvitella, kun 12 tuntia kestävällä lennolla, joka on täynnä kiinalaisia,
joutuu istumaan keskipenkillä kolmen rivissä, matka ei mikään maailman
miellyttävin ollu. Onneksi ruoat kuitenki oli makoisia (osa hieman jänniä). J
Laskeutuminen
sujui ilman suurempia ongelmia. Kuitenkin yleistä kummastusta kahdelle
suomalaiselle aiheutti ovella vastaan tullut, hengityssuojalla varustettu
nainen, joka pyssyn näköisellä vempeleellä osotti vuorotellen molempia otsaan,
tosin ei onneksi ampuakseen, vaan mitatakseen lämmön lintuinfluenssan varalta.
Seuraavana
jonotettiinki sitte taas turvatarkastukseen (melkein pyörtymiseen asti), jonka
jälkeen päästiin lähtevien lentojen puolelle.
| Kamojen raahaamista ympäri kenttää, jossa laiskimmille on keksitty liukuhihna paikasta toiseen. |
| Japanilainen turisti ei erotu joukosta, muuta ku värin perusteella |
| Siitäpä yritä ymmärtää, mihin portille suunnata... |
Viimenen
etappi lentojen osalta lähtee tänään 23:35 (Hongkongin aikaa) kohti Adelaidea
(tällä hetkellä kello täällä näyttä 20:10).
Melko
sekasi meinaa olla aikaeron kanssa, mutta eiköhän se muutaman päivän
nukkumisella mee ohi (Hope so).

Korjaus: Laivamatka olikin Turusta Tukholmaan, eikä toisin päin :)
VastaaPoista